business
MIKÄ
Olemme Tamperelainen yksityisyritys. Toimintamme on aluehallintoviraston myöntämän luvan alaista. Noudatamme toiminnassamme löytötavaralakia ja –asetuksia sekä viranomaisen antamia ohjeistuksia. Noudamme löytötavarat toimistollemme asiakasyritystemme ja yhteistyökumppaneidemme tiloista ja säilytämme niitä lain edellyttämät kolme kuukautta. Säilytämme kaikkia löytötavararoita niiden arvosta riippumatta, joten meiltä voit tulla noutamaan myös ne ”vähäarvoiset” tunnearvoltaan joskus sitäkin suuremmat tavarat.

Usein kysytyt kysymykset

business
MITÄ
Ilmoitamme löytötavaran omistajalle tavaran löytymisestä mikäli omistajan henkilöllisyys ja yhteystiedot on selvitettävissä. Tarvittaessa saamme apua poliisilaitokselta. Huomioittehan, että meille saapuu kuukausittain valtavasti tavaroita, joissa omistajaa on mahdotonta selvittää – esimerkiksi avaimia, silmälaseja, vaatteita, takkeja, reppuja ja aurinkolaseja kertyy isot kasat. Muistakaahan siis kysellä niiden perään!
business
MITEN
Vastaamme löytötavaratiedusteluihin joko puhelimitse numerossa 0600 300 758 tai paikan päällä toimistollamme aina aukioloaikoinamme. Valitettavasti emme pysty vastaamaan lukuisiin Facebookissa esitettyihin tiedusteluihin. Voit kuitenkin tykätä sivustamme. Tiedotamme yrityksen sivulla esimerkiksi poikkeuksellisista aukioloajoista, saapuneista löytötavaraeristä tai muista ajankohtaisista asioista.

Facebook

business
MINNE
Toimistomme yhteydessä on myynnissä hakematta jäänyttä löytötavaraa. Meiltä löytyy paljon erittäin kivoja tuotteita; merkkivaatteita, takkeja, nahkahanskoja, koruja, asusteita ja elektroniikkaa – kaikki edullisesti, tottakai. Lisäämme kuvia myymälämme valikoimasta Instagram –tilillemme.

Instagram

MISSÄ
Toimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa, osoitteessa Suvantokatu 10. Paras maamerkki on Ortodoksinen kirkko, jonka ”alapuolella” olevassa tiilirakennuksessa toimistomme sijaitsee. Kadun varrelta löytyy yleensä tilaa pysäköidä.

Aukioloajat

TARKISTATHAN MYÖS POIKKEUKSELLISET AUKIOLOAJAT Aukioloajat
Toggle Bar